Uusi vuosi, uudet kujeet. Oon ollut viimeiset pari päivää täysin oma itseni. Oon päättäny että tästä vuodesta tulee hyvä. Oon jotenkin odottanut vuotta 2015, se jotenkin tuntuu merkitykselliseltä. Oltiin kahden yön hotellilomalla Tallinnassa. Mua ei ahdistanut kovin paljoa koko reissuna. Oon odotellut milloin oikeat kunnon ilon ja onnen hetket tulee. Nyt ne tuli. Olin koko reissun todella puhelias, heitin ihan överia läppää, juuri sellaista mitä heitän kun voin hyvin. Lisäksi nauroin paljon, ihan hullun paljon. Ja nolasin itteni tuhanteen kertaan milloin missäkin tilanteessa ja se on yksi varmimmista merkeistä voinnin hyvyydestä, kaiken huipuksi nauroin itselleni noloiluista. Välillä oon vaan hymyillyt tai nauranut, enkä oikein tiedä edes miksi, muuten vain. Uuden vuoden kemut meni hyvin, aaton aattona olin ankeella mielellä, itkeskelin ja olin varma että mulla ei ole yhtään ystävää ja kaikki on menetetty. Revin itteni salille ja sain oloa kohennettua. Olin silloin myös väsynyt, seuraava päivä oli paljon parempi. Töissä meni tosi hyvin, menin serkun luokse viettämään uutta vuotta ja meillä oli aika kivaa. Laitoin myös uudenvuoden toivotukset tärkeillä ihmisille ja oli ihana jutella yhen tukipilarin kanssa ja tuntui hyvältä kun se kysyi kuulumisia ja oli tosi ihana. Lisäksi kerroin tilanteesta mutta se ei mennyt sellaiseen hirveeseen avautumiseen vaan juttelimme myös ystävän asioista.
Nyt on rauhallinen olo ajatusvääristymien kanssa, ei ole nyt tunnetta että muhun oltaisiin kyllästytty. Kun mietin koulun alkua ja mietin miten kevät lähtee rullaamaan ja miten muhun suhtaudutaan, silloin ahdistus vähän nousee, mutta hyvin vähäistä. Mirtatsapiiniä nostin kuukausi sitten ja nyt tuntuu että se on alkanut kunnolla auttaa. Mulla on vauhtia päällä, Tallinnassa shoppailin aivan liikaa, oon niin hyvällä mielellä, mutta niin iloinen kun vihdoin tunnen olon oikeasti hyväksi, useamman päivän ajan. Oon myös juonut jonkin verran alkoholia, edes laskuhumalassa uutena vuotena ei lähtenyt tilanne käsistä. Kotona hetken kyllä itkin, mutta aamulla oli jo parempi mieli. Piti taas nähä sitä yhtä vanhaa ystävää, mutta eipä siitä tullut mitään, hän ei vissiin halua nähdä mua, sillä on nyt perunut niin monta kertaa. En aio roikkua hänessä, olen tehnyt voitavani ja nyt odotan ja katson mitä tapahtuu. En nyt kuitenkaan ole murehtinut asiaa.
Sos.fobia on todella hyvin hallinnassa. Pystyin shoppailla kavereiden kanssa ilman ahdistusta, pystyin ottaa kaikki vaatteet mitä haluan sovittaa ilman että kelailen mitä muut ajattelevat. Tää on ihan outoa, en oo koskaan nauttinut shoppailusta kavereiden kanssa, sillä olen jännittänyt mitä muut ajattelee valitsemista vaatteista. En ole ollut varma tykkääkö muut niistä, saanko itse tykätä niistä ymsyms, niinpä en ole uskaltanut ottaa käteeni vaatteita tai edes melkein katsoa, ennenkun saan merkin joltain että vaate on kiva. Ihana helpotus, kun nyt pystyin. Toiseksi pystyn opettelemaan nykyään vähän reittejä, kun energiani ei mene siihen kuinka vaikea on liikkua sos.tilanteissa ja aiemmin olen ahdistellut jos joku kysyy miten johonkin pääsee, jossa olen jo käynyt. En ole voinut myöntää etten tiedä ja olen ahdistellut niin paljon, etten varmasti muista ainakaan. On aivan typerää, että luulen että musta ei tykättäis jos eksyn. Päiväkirjassani luki typerä juttu, että jännittää mennä harjotteluun, kun en osaa kulkea osastolle pukkareilta ja kaverini ärsyyntyy kun en osaa. Nojoo jokatapauksessa en jännitä enään niin paljon julkisissa paikoissa liikkumista ja pystyn keskittyä muuhunkin kun jännittämiseen. Lisäksi uskalsin puhua vähän englantia muiden kuullen ilman että änkytän. Mirtatsapiini taitaa nyt helpottaa taas siihen jännittämiseen. Ainut asia mikä aika paljon ahdisti oli silloin kun oli kiire, ja silloin kun halusin välttämättä sovittaa kasaa vaatteita, kun olisi pitänyt jo mennä ja kaverini ärsyyntyi hieman. Lisäksi "pakkoshoppaillu" ahdistutti, sillä pelkäsin että rahat loppuvat, eikä ole varaa vuokraan. Loppujen lopuksi rahaa jäi kuitenkin, shoppailin paljon, mutta olen sen ansainnut, sillä en ole voinut shoppailla kuukausiin. Ei ole edes kiinnostanut, kun olen pitänyt itteäni niin epämiellyttävänä. Nyt innostun niin monista asioista. Pelkään että ahdistus palaa taas pian, kun koulun alku lähenee ja pitää alkaa tehä juttuja, mutta nyt on ihana olo, väsynyt mutta hyvä olo. Ylihuomenna terapeutti soittaa ja terapia taas jatkuu, nyt olen voittaja sillä olen pärjännyt yli kuukauden ilman terapeuttia ja omahoitajaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti