Sopivasti onnellinen

Kun aamulla herään,
Mä tuntee voin sen,
Tää on kaunis päivä,
Mä oon onnellinen.

Sama mulle vaik satais,
Taivas ois pilvinen,
Tää on kaunis päivä,
Mä oon sopivasti onnellinen.

Mun on pitempään tehnyt mieli kirjoittaa tarkemmin mun elämästä, ei se ole niin kamalaa, kun miltä tän blogin perusteella luulisi. Ei, en mä liiottele, kaikki asiat mitä oon kirjoittanut, on täysin totta. Mä kirjotan tasan tarkkaan mitä ajattelen, miltä tuntuu juuri tällä hetkellä. Okei, en kirjoita kaikkein pelottavimpia asioita, kaikken noloimpia pelkoja, noloimpia ajatuksia tai noloimpia tuntemuksia. Joku raja siinä on vielä, koska tiedän että mun ystävät, kaverit ja tutut voivat löytää tämän. En hyväksy vielä kaikkea itsessäni. Mutta uskallan kirjoittaa, kertoa paljon enemmän itsestäni, kuin koskaan aikaisemmin, katsotaan seuraako siitä jotain.

Tekstiä syntyy helpommin, kun on paha olla. Puran pahaa oloa kirjoittamiseen. Opin sillä tavoin itsestäni. Tuntemukset rakentuvat paperille. Kyyneleistä tulee sanoja, ahdistuksesta lauseita, kappaleet saavat mut tajuamaan, kuinka överiksi ajatteluni ja toimintani välillä menee. Terapeuttini sanoi, että olen itse jo aloittanut terapeuttisen töyskentelyn, alkanut käsittelemään muistojani, tunteitani, ajatuksiani ja osanut yhdistellä syitä ja seurauksia. Askel askeleelta, opin tajuamaan väärät ajatus- ja käytösmallit ja muokkaamaan ne taas uudestaan terveeseen suuntaan ja sen jälkeen tuntuu paremmalta. 

Onnelliset hetket, niitä mun elämässä on riittänyt ja tulee riittämäänkin. Rakastan perhettä ja ystäviäni, niiden kanssa on ihanaa. Maailman parasta on vain nauraa, itkeä ilosta, sen vuoksi että on vain niin hauskaa. Tulen iloiseksi niin helposti, arjen pienistä iloista, melkein mistä tahansa positiivisesta asiasta. Se on kuin huumetta mulle, sen jälkeen kaikki tuntuu mahtavalta, uskon itseeni, uskon siihen, että pystyn mihin vaan. Kun muille tulee murheita, yritän saada muut näkemään ne valoisat puolet, unohdan kokonaan oman elämäni synkät puolet ja yritän tsempata ystävääni ja saada hänet näkemään asian positiivisen puolen. Mä tulen hurjan iloiseksi, kun ystävät onnistuvat elämässä, niille tapahtuu ihania asioita, jos olen itse vain hyvässä voinnissa. Kun onnistun itse, missä tahansa, se kannattelee mua ja jos onnistumisen kokemuksia tulee paljon, se lisää mun voimia kestää negatiivisia asioita, joskus kestän suurenkin määrän. 

Nyt mulla on jälleen rauhallinen olo, huominen koulupäivä, kavereiden reaktiot eivät pelota, voin kuvitella miten kaikki on koulussa taas hyvin, mua tervehditään, pääsen taas mukaan kaikkeen ja mulla on hauskaa, ja muilla on hauskaa mun kanssa. On vaikea elää kahden näin erilaisen minän kanssa, molemmat on päivittäin mukana menossa, ja sen takia elämä on niin vuoristorataa, ajatukset kulkee laidasta laitaan, vaihtelee kumpi on vahvempi, toisen ollessa vahvempi toisen olemassaolo unohtuu. Juuri sen vuoksi hetkessä elämä tuntuu täydelliseltä ja toisessa hetkessä veitset viiltää kehoa, henkisesti. Mutta tälläistä se vain on, mutta nyt just on ihanaa olla minä, ihanaa olla sopivasti onnellinen.