Voittajafiilis

Silmäripseni nää valuvat taas nesteenä paidalleni
ja mä en enään osaa edes kotiin
tässä kirotaan vaan, että mitä saatanaa on tullut tehtyä
kun en enään osaa ees kotiin

mikään tunnu ei miltään, onko hävitty peli tää?
miten sä mua kestätkään

vaikka mä oon vetänyt pään täyteen humalaa 
silti sinä haluat tulla mun luo
oon hokenut vaan tää lapsi sekoaa
vaikka mä oon vetänyt pään täyteen humalaa
silti sina haluat tulla mun luo
sä haluut tulla mun luo

Marraskuu, toivoa täynnä. Oon jotenkin niin huojentunut, kuukausi taas ohitse, kuukausi, jonka voisin luokitella elämäni kamalimpien kuukausien joukkoon, samoin syyskuun. En kuitenkaan niitä vaihtaisi, oon oppinut paljon itsestäni. Mä oon selvinnyt viikonlopusta, ilman tuhansia kyyneleitä, ilman kestämätöntä ahdistusta. Eilen oli lauantai, viikon pahin päivä. Se laittaa mut aina miettimään, mitä lauantaisin kuuluisi tehdä. Pitää hauskaa, nähdä kavereita, nauttia viikonlopusta täysin siemauksin. Muistelen miltä tuntuu, kun kaikki tuntuu mahtavalta. Vaikea muistella, kun en osaa enään kuvitella sitä. Joskus mun kalenterin viikonloput oli täynnä ohjelmaa, monta viikkoa eteenpäin. Ei sillä väliä, eilen kokonaisen päivän mulla oli normaali olo? Ei hyvä, ei huono, jotain siltä väliltä, tuntui normaalilta. Välillä ahdistus yritti puskea, saada mut vellomaan ikävissä tuntemuksissa. Välillä se meinasi ottaa vallan, sai mut makaamaan sänkyyn ja ajattelemaan masentuneen mielen asioita. Pitkästä aikaa, mä voitin, mä voitin kokonaisen päivän ajan. Mä nousin ylös aloin tehdä jotain, siivota tai lähdin lenkille. Ahdistus ei saanut kertaakaan mua valtaansa, mulla on nyt niin voittajafiilis! :)

Eilen oli oikeastaan ihana päivä, aurinko paistoi. Käveltiin koirani kanssa auringossa ja oikeastaan mä nautin siitä, enkä miettinyt muuta kuin sitä hetkeä. Illalla mentiin kahden kaverin luokse viettämään iltaa. Me syötiin, pelailtiin ja katseltiin putousta, ihan tavallinen illanvietto. Pari kertaa illan aikana, huom pari ainutta kertaa mua ahdisti ihan vähän. Pystyin olla iloisella mielellä, sellaisella mun perusfiilikseellä useamman tunnin ajan ja kun lähdin kotiin lauantai-iltana, mä menin rauhallisena nukkumaan, otin koiran kainaloon. Oikeastaan useampi päivä on ollut helpompi, ahdistusta kyllä ajoittain, jopa epätoivoon vaipumista, mutta mä hallitsen oloni. Okei myönnetään, jos joku sattuisi silloin laittaa viestiä, olisin ankeissa tunnelmissa.


Mua mietityttää pyydänkö lisää sairaslomaa, jotta saan kelalta rahaa. Vai yritänkö tehdä töitä, jos sattuu niitä tulemaan. Nyt mulla on taas fiilis, että ehkä pystyisin tekemäänkin, mutta pelkään että parin hyvän päivän jälkeen tulee totaalisen romahdus ja olen taas ahdistuksen oma. Tänään laskin
lääkitystä, niinkuin tarkotus olikin. Tosin tarkoitus oli laskea se vasta, kun käyn juttelemassa sairaanhoitajan kanssa, nyt kun edellisestä laskusta on 3 viikkoa, mutta mulla ei ole enään isompaa annosta ainuttakaan kapselia. Mua pelottaa, juuri kun tuntuu helpommalta olla, tulee muutos. Nyt tää lääke on taas samassa annoksessa, kun ennen lääkitysmuutoksia syyskuun alussa. Nyt on kuitenkin toinen lääke myös menossa, katsotaan jos ne yhdessä auttaa, vaikka laskettiin tää vanhempi lääke takaisin "perusannokseen" sillä epäilen että se lisäsi ahdistusta.

Ei auta muuta, kun elää päivä kerrallaan ja toivoa ja tehdä kaikkensa että tämä vuosi päättyy onnellisissa tunnelmissa, viimeissimmät päivät ovat ainakin ollut positiivisempia, kuin moneen viikkoon.