Päästä, päästä irti jo

Tää on nyt sitä, tässä kaikki,
Tää on lopullisuus
Tän ulkopuolella päivät valuvat hukkaan

Aggressio!
Päästä, päästä irti jo
Ennen kuin se tarttuu johonkin tyhmään
Tää on hengen kuolio,
Ollut pitkän aikaa jo
Tässä on kaikki olemukseltaan väärää
Haavekuva
Hauras ja haavoittuva
Enkä mä väitä enään olevani muuta kuin
Tiivistynyt hukaus

Mun pitäis olla nyt tyyni ja rauhallinen
Syvältä viisas, tunteilta harmooninen
Ja vauhtisokeana siltä hetkittäin näyttää

Joku kauheus on saapumassa, en oikein tiedä miksi tai mikä. Oon taistellu vastaan, positiivisuudet saa sen taas taaemmas, mutta sitten se taas pyrkii lähemmäs. Inhottaa, kiukuttaa, ahdistaa, hermostuttaa, vihastuttaa. En pysty olla, en pysty oikein tehdä mitään tai vaikka tekisin niin paha olo ei pysy kauaa poissa. Ei mulla oo masentunut olo, jotenki vaan turhautunu ja vihanen. En jaksa olla täällä, en jaksa olla täällä asunnossani, ärsyttää. Aloin siivota ja pestä pyykkiä, en kestä tätä tekemättömyyttä. En kestä kun kukaan ei ota muhun yhteyttä. Tai joku ottaa, mutta mielenkiinto on poissa. Elämä on niin turhaa, ihmiset on niin turhia. Miksei kukaan jaksa enään mua, miksei kukaan halua nähdä, miksen voi vain voida hyvin.

En tunnista enään mikä on normaalia ja mikä ei, oon yks kasa häiriöitä. Omahoitajan keskustelun jälkeen aamulla olin hyvällä tuulella, kaikki meni niin hyvin, hypin ilmassa lähes tulkoon. Pelkäsin alkuun että tulee joku saarna, oonhan taas muuttanut lääkitystäni, jonka jälkeen toki ollut helpompaa. Tai en sanonut että oon nostanut, sanoin vaan että oon syöny mirtatsapiini isommalla annoksella ja sen jälkeen ollut helpompaa. Sanoin myös että lääkkeet ei oo lopussa, sillä sain lääkettä kaveriltani, joka on lopettanut. Omahoitajani naurahti ja totesi älä sä lopeta. Oonko hankala vai hankala potilas, mutta ihan sama, tuntuu et se suhtautuu muhun silti todella arvostavasti, keskusteltiin tänään myös syömishäiriöpotilaiden hoidosta, siis siitä miten haastavaa se on, tuntuu arvokkaalta kun se suhtautuu muhun myös hoitajana, eikä vain potilaana. Nojoo jokatapauksessa bussimatkan juna-asemalle olin vielä rauhallinen ja hyväntuulinen, kunnes näin katsoessa bussin ikkunasta pysäkillä tutun näkösen ihmisen, yritin katsoa tarkemmin, mutta aina kun katsoin se käänsi katseensa pois, ainakin kolme kertaa. Se näytti hieman yhdeltä koulukavereistani, en saanut kuitenkaan varmuutta olenko oikeassa. Bussi jatkoi matkaa ja jäin juna-aseman toisella puolella. En pystynyt hillitä itteäni, mun oli pakko saada tietää oliko se ihminen koulukaverina, kävelin pysäkin takaa ja tutkin kaikki ihmiset. No en löytänyt sitä ja nyt en tiedä oliko vai ei. Siinä ihmisessä oli kyllä jotain outoa, hyvin suurella todennäköisyydellä se oli joku muu. En pysty päästämään irti ajatuksesta, että se oli koulukaverina, joka ei halunnut että huomaan hänet. Turhauttaa että kelailen tätä asiaa edes, oon niin totaalisen hullu, mutta mulla on suuret epäilykset. Jos tää päivä ois jotenki muuten ollut hyvä, en oisi juuttunut tähän asiaan.

Kaveri jonka kanssa piti nähdä tänään perui, hänellä oli huono olo. Se on totta, se oli eilen juhlimassa. Jotenki nyt oon pyöritelly päässä, että nähäänkö kuitenkaan pitkään aikaan. Jos se ei enään laita viestiä, ehkä se oli vain hetken mielijohde että nähtäisiin. En usko ajatuksiini itsekkään, mutta tänään on tällänen vänkyräpäivä että pyörittelen ihan vaan kiusatakseni itteäni näitä asioita. Ärsyttää myös että uudenvuoden suunnitelmat peruuntuu, ne kenen kanssa ajateltiin lähteä viettämään ei nyt sovikkaan, tai ei me suunniteltu, aattelin vain että monelle sopisi se laskettelureissu. Ei kiinnosta tehä muuta, kaikki menee mönkään. Pitäis saada itteni salille, mutta ei sekään innosta yhtään, pitäis olla tyytyväinen että suoriuduin kunniallisesti työvuorosta joka oli haastava. Tekee mieli vaan huutaa ja osoittaani sisällä vellovan vihani kaikille, vaikka se viha on jotain patoutunutta vihaa, jostain lapsuuden kokemuksista ja en mä voi sitä purkaa mulle tärkeisiin ihmisiin. En edes aio vahingoittaa itteäni, haluun vaan pois. Tää on täysin turhanpäivästä paskanjauhantaa eikä kannattaisi julkaista koko tekstiä mut julkaisempa silti, ihan sama ajatelkoon kaikki mitä ajattelee, mä en jaksa enään välittää. Nyt mä odotan että saan purettua mielensyvyyksistä tunkeilevan pahan olon johonki. Ainiin pitäis keskittyä positiivisuuksiin niin elämä ois helpompaa, mä keskityn tänään vaan kaikkeen paskaan ja ryven itsesäälissä.