Ihanan helpottunut olo, muutaman päivän oikeesti ollut ihan jees olla. Ahdistus yrittää tulla, yrittää saada mua alas, mut mä jaksan taistella vastaan, mä jaksan järkeillä mun ajatuksia ja vakuutella itelle, että ne on vain pään sisäisiä. En ole kestänyt viime aikoina minkäänlaista negatiivisuutta, se vetää mut ihan pohjalle, tunnen itteni aivan huonoksi epäonnistujaksi ja sätin itteäni ja rankaisen. Isäni viikko sitten kävi auttamassa mua, kun piti viedä koira eläinlääkäriin jne, se alkoi tiskaamaan ja sanoi että tiskit haisevat. Alkoi ahdistaa jo sekin, koska oon ollut niin totaalisen poikki, etten edes tiskattua ole saanut. Kyyneleet alkoivat valua, miksi oon näin pärjäämätön. Ei ehtinyt kuitenkaan alkaa lamaantumaan, oli pakko saada eläinlääkärikäynti hoidettua, rauhottavaa naamaan ja menoksi.
Sain muutamaksi päiväksi kaivettua jostain voimia, jotta sain hoidettua koirani kuntoon ja pidettyä itteni kasassa, jotta voin tukea koiraa ja uskon voimalla rakas selvisi leikkauksesta ja toipuu. Leikkauksen jälkeisenä aamuna kaikki räsähti käsiin, olin niin poikki. Olin joutunut taistella ja pelätä että menetän tärkeimmän asian maailmassa, ainoan asian, jonka vuoksi olen jaksanut taistella, koska olen koiralleni tärkeintä maailmassa. Sen iloisuus saa mut paremmalle tuulelle ja liikkeelle, ei tarvitse enään edes nenäliinoja, se kuivaa kyyneleetkin. Siitä päivästä, olen jo aiemmin kertonut, silloin kävin kyllä niin toivottomassa tilassa, että oikein pelotti, mutta selvisin.
Olen nyt muutaman päivän syönyt isommalla annoksella iltalääkettäni, siitä lähtien on ollut jotenki helpompaa, varma en ole johtuuko lääkkeestä vai mistä. Myös koulussakäynti jotenkin helpotti, vaikka olikin rankkaa, enkä saanut pidettyä kyyneleitä silmässä. Nyt kuitenkin tiedän, että en ole vielä menettänyt ketään, mulla on mahdollisuus korjata vielä asiat, mutta vaikeeta se tulee olemaan. Olen pystynyt kestämään epätietoisuutta siitä, mitä ystäväni kelailevat mun viime aikojen tempauksista, välillä olen ollut vihainen, välillä surullinen, välillä epätoivoinen, milloin mitäkin, mutta en ole laittanut viestiä. Järkyttävää miten kiinni ja ahdistuneeksi voin saada itteni, tajuessani että on mahdollista, että joudun eroon tärkeistä ihmisistä. En kestä epätietoisuutta, en kestä kun en ole varma, enkä saa selvyyttä. En ole pystynyt stalkkailla kauheasti ihmisiä, olen nyt jopa jättänyt whatappin rauhaan, enkä käy päivystämässä, kuka siellä on milloinkin, ja kehittele päässäni, mitä ihmiset juttelee keskenään siellä. Tuskimpa minusta pahaa, huoh olen sairas.
Olen pystynyt keskittyä muihin kavereihin, kotona olemiseen, koiran kanssa touhuamiseen, tentin lukuun jne. Mietteet mitä muut ajattelevat musta tulee välillä mieleen, myös katuminen, miten ihmiset suhtautuu, kun olen kertonut heikkouksiani, hulluuteen viittaavia juttuja itestä. Olen myös saanut ns. piilovittuiluviestejä, ihmisiltä jotka ei ymmärrä tilaani. Olen kestänyt ne, tiedän itse miksi mulla on ahdistus, mistä se johtuu ja mulla on yhtä lailla oikeus voida huonosti, kuin muillakin ja pohjalta pääsy pinnalle ei ole helppoa, sanoi kuka hyvänsä mitä vain. Pystyn myös ajattelemaan, että asiat selkiytyvät, ja joskus on vielä ystävieni kanssa tilanne se että kuulun joukkoon ja tunnen niin myös itse. Olen nyt ollut taas puheliaampi ja iloisempi. Olen ollut nyt yövuoroissa pitkästä aikaa ja nukuin vahingossa pommiin ja en päässyt terapiaan. Heräsin, kun terapia-aika oli jo menossa. Silti en vaipunut epätoivoon, ihan kummallista vielä hetki sitten olisin painanut itteäni maan rakoon ja kokenut olevani maailman huonoin ihminen. Soitin ja kerroin tilanteen terapeutille, se sujui hyvin ja kävimme läpi asioita puhelimessa ja puhelun jälkeen jäi hyvä fiilis.
Nyt aion yön lukea huomiseen tenttiin ja pakottaa itseni koululle, siitä tulee aivan järkyttävän pelottavaa, sillä en ole puhunut koulukavereitteni kanssa yli viikkoon, ja he eivät tiedä että olen tulossa tenttiin. Siitä tulee varmasti todella vaikeaa, mutta mun on pystyttävä kestämään se jännitys ja ahdistus, ja en saa alkaa itkeä. Mulla on nyt toiveikas olo, toivottavasti tilani jatkuu. Viikonloppuna on pikkujoulut, odotan niitä, ajattelin kyetä sellaiseen toimintaan, en ole pystynyt viikkoihin tai kuukausiin yhtään mihinkään, nyt on aika jatkaa elämää, edes jollain tasolla, nyt kun ei tunnu joka hetki enään niin toivottomalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti