Et viereeni voi tulla
Vaikka tahtoisin mä niin
Katson linnunrataa yksin
Siellä lennän iltaisin
Ikuiseen tyhjyyteen
Aina saanut olen loistaa
Kuitenkin, uskon niin
Joku kyyneleeni poistaa
Oon miettinyt usein, että mua kohdellaan huonosti, että mua ei auteta. Se tuntuu pahalta, tuntuu että mua vältellään. Se on raastavaa, haluisin vain että joku ois mun vieressä, pitäis kädestä, sanois ettei koskaan lähde pois. Niin ne tekeekin. Pelkään kuitenki, että se tapahtuu taas. Se tekee kipeää, se on tapahtunut niin monta kertaa. Paljastin jotain, joka sotki kaiken. Mua ymmärrettiin väärin, en mä tarkoittanut. En mä ole sellainen. Se ei enään tykkää musta, koska olen sellainen. Se lähti, jätti kyllästyi, löysi parempia, hauskempia, kauniimpia, taitavampia, laihempia ja rohkeempia. En mä tarvitse sitä, mä pärjään ilman.
Mä suljin suuni, häpesin. Olin taas tehnyt väärin, ei kai kukaan enään mun kanssa olisi. Mussa on jotain vikaa. Se tykkää musta, jos teen näin. Ne tykkää musta, jos oon samaa mieltä, ne tykkää musta, jos käytän hienoja vaatteita, ne tykkää musta jos poltan tupakkaa ja kiroilen, olen cool. Ne tykkää musta, jos oon hyvä. Ne tykkää musta, jos teen mitä käsketään, jos tykkään niistä josta saa tykätä. Ne tykkää musta, jos autan, ne tykkää musta jos teen niiden elämän helpommaksi, ne tykkää musta jos elän niinkuin vaaditaan. Ne tykkää musta, jos peitän ne piirteet, ne heikkoudet, kaike mitä oon, koska ne on vääriä, niinhän mulle oli annettu ymmärtää. Ne tykkää musta, jos en ole minä.
Mutta kuka mä oon. Se tunne kun olet joutunut pitämään roolia yllä, selviytymiskeinona. Se oli ainut keino, kestää se huonommuus, ne raastavat pohjalle työntämiset, ne nöyryyttämiset, koska mun ei annettu olla se mitä oon, olin vääränlainen. Olin heikko, mulla ei ollut voimia taistella vastaan tai en halunnut, mitä vaan, ettää sä oot mun kanssa. Mutta en mä ollut onneton, kaiken voi kätkeä huomaamatta edes itse, mutta ei ikuisesti. Miten pienet kurjat hetket aina välillä, voi jättää jäljet ilman että huomaatkaan. Se tunne kun et tiedä enään mikä on lempivärisi, minkälainen on hieno vaate, näytänkö tällä meikillä hyvältä, onko toi poika söpö, tykkäänkö tästä. Kun itseluottamusta ei enään ole tallessa, mielipiteet hankitaan muita havainnoimalla, syystä että olen oppinut elämään niin ja se tuntuu normaalilta. Kaikki sujuu hyvin siihen kunnes, tajuan että haluan, että ne tykkää musta sellaisena, mitä oikeasti oon.
Tämä kirjoitus on omistettu mun ystäville, aidoille oikeille, jotka on vahvistaneet mua ja auttanut mua löytämään taas itseni, sen herkän, aidosti nauravan, sen joka tykkää itsestään vahvuuksineen ja heikkouksineen ja tietää että ystävät tykkää musta just tälläsena. Tää on niille, jotka tuli mieleeni eilen, kun seuraavaa artikkelia luin ja mietin miten jotkut osaavatkin sanoa, tehdä ja olla, oikeeseen aikaan ja oikealla tavalla maailman paras tuki. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti