Mitä mä ajattelen? Mitä muut ajattelevat?

En tiiä onko hyvä vai huono tonkii mun päiväkirjoja läpi viime vuosilta. Luulin et mul on mennyt hyvin aina keväät ja syksyt ei niin huonosti, kun tää syksy. Lisäksi luulin ettei mul oo ollu masennuksen ja ahdistuksen kanssa ongelmaa vielä 2012 alkuvuodesta ymsyms, mutta onhan se ollu mukana jo iät ja ajat, vähättelen vaan ja unohdan. Lisäks mun suhteet kavereihin, erityisesti koulukavereihin, eli laatutiimiin ei oo ollu normia, vaan just sellasta läheisriippuvaista koko ajan jollain tasolla. Eka koulupäivä amk:ssa oli 8. tai 9.1.2012 ja mun päiväkirjassa lukee jo 15.1 lause: "ei oo kukaan viel yrittäny vältellä mua tms, koko viikkona ei oo ollu mitään ahdistushetkiä". Sen jälkeen siellä on enemmän tai vähemmän mun keksimiä tulkintoja muiden sanoista,ilmeistä,eleistä jne. Lisäksi pohdiskelen siellä ihmisten välejä ja sitä mikä on aina mun vika. Sitten mietin omaa käytöstä, mitä mut musta aattelee, millaisena ihmisenä pitää ja mistä sanoista tai mun toiminnasta johtuen pitää  ja päätän miten muutan käytöstä, jotta musta pidetään. Pohdiskelen myös luokkalaisten välejä keskenään ja muutoksia niissä ja ahdistun muiden tunteista, jos joku on kohdellut niitä väärin tai ne on riidoissa. Lisäksi mieliala vaihtelee laidasta laitaan, iloisista kokemuksista puhkeaa järkkyä maniaa, pakkolaihduttamisajattelua, täydellisyyden tavoittelua, pakottamiseen tsemppaamaan paremmin kaikessa yms. Ja sitten päinvastoin taas masennusta ja ahdistusta usein myös.

Syksy 12 on järkkyy luettavaa, oon ollut aivan totaalisen heikossa kunnossa, pakottanut itteni silti olemaan työharjottelussa ja sos.fobia aivan sairaanloisen pahassa tilanteessa, silti aivan yksin hiljaa esittänyt että kaikki on hyvin, vaikka itkin vain, en pysynyt syödä enkä nukkua, huh. Voi elämä oon kehitellyt jo harjottelun henkilökunnankin vihaamaan mua, koska oon tehny sitä ja tätä ja oon ärsyttävä ja rasittava millon missäkin. Täytyy tarkemmin vielä varmaan pohdiskella sos.fobiaa, sillä se on ollut järkyttävän vaikea. En enään muistanut, sillä nykyään jännittäminen ei oo enään niin superpahaa. Olen ollut myös varma että mut hylätään heti kun paljastan jonkun "heikon" merkin itsestäni ja häpeän itseäni ja olen varma että sen takia mua pidetään tyhmänä tai ääliönä jne.Pitäis varmaan näyttää vähän päiväkirjamerkintöjä laatutiimille, jos se vaikka lisäis ymmärrystä, miksi oon toiminut niiden kanssa tietyilla tavoilla, kun koko nää vuodet se on ollut niin sekopäistä toimintaa, juuri kaikkea sellaista, mitä lukee läheisriippuvuus tekstissä. Ajattelin myös että ei mun mieliala oo ennen vaihtunu manian ja masennuksen välillä päivittäin/viikottain, mutta oikeastihan se on, päiväkirjoista saa sen hyvin selville. Muistan kun yksi läheisistä koulukavereista sanoi psyk.jaksonsa jälkeen että masentuneet ketä hoiti, oli koko ajan aivan masennuksen vallassa, ei tälläisiä kun mä, eli välillä yli.iloinen ja energinen ja touhuan sataa asiaa ja välillä taas ihan maassa. Päiväkirjasta kun lukee mun juttuja "maniassa" niin se on kyl järkyttävää, koska oon tekemässä tuhatta asiaa ja varma että onnistun kaikessa. Ei se kaksisuuntaista mielialahäiriötä ole, siinä ne jaksot kestävät putkeen useamman viikon, mulla kestää vaan max muutaman pvn yleensä vähemmän ja eihän sitä voi vetää mihinkään muuhun kun epävakaaseen persoonallisuushäiriöön. Ei kukaan musta sitä uskoisi, sillä osaan käyttäytyä yleensä tosi hyvin, mutta ne kehen takerrun sen näkee ja niille olen aivan kamala, juuri järkyttävän takertuva ja käyttädyn kun pahin mahdollinen läheisriippuvainen. Asiaa pahentaa se että ystäväni ei ole laittanut välejä poikki, ne on laittanut rajat mutta ei hylännyt. Se on ollut kamalaa, nyt ois sellainen hetki kun haluaisin siirtyä uuteen elämään vaiheeseen, tutustua uusiin ihmisiin, aloittaa taas alusta, mutta sama toistuisi taas, enkä halua eroon ystävistäni, Nyt on pysähdyttävä ja kestettävä, en voi enään paeta.

Oon pysynyt rauhallisella mielellä, oon pystynyt olla häiritsemättä ystäviäni, siis laatutiimiä. Oon nähnyt joitakin muita kavereita, muita läheisiä ystäviäni ja pystynyt olla niiden kanssa. Oon pystynyt olla myös yksin. Välillä ahdistus puskee, usein iltaisin kotona, mutta oon saanut toistaiseksi pidettyy ajatukset hallinnassa. Treenaaminen jatkuu, tänäänkin jaksoin nousta aamulla ajoissa ja lähteä salille. Kotonakin pärjäilen, ajoin mania yrittää pukata, mutta se on vaan ihanaa. Enään kolme viikkoa kun terapia jatkuu, ehkä pärjään sinne asti. Aattelin vaan treenaa ahkeraan ja nähdä joitakin kavereita. Koulun alettua ahdistus tulee lisääntymään, mutta se on sen ajan murhe. Ajatusvääristymät ajoittain yrittää liikaa tulla, varsinkin nyt kun ei olla puhuttu laatutiimin kanssa pitkään aikaan, mutta yritän saada pidettyä ne aisoissa, vaikka se tuntuukin todella vaikealta. Ainiin hain opinnäytetyötä ja mut valittiin siihen, siis kirjoitin hakujuttuun vaan muutamia lauseita ja säälittäviä selityksiä, minkä vuoks haluisin tehdä opinnäytetyön yksin ja tietyllä tavalla, mutta silti mut valittii, onkohan opo puhunut kaikille maikoille, et ottakaa toi toivoton tapaus että päästään joskus eroonki siitä. Who knows. Lisäksi oon päässy toivottomien tapauksien "tutkinto valmiiksi" tukiryhmään, joka tapaa ens keväänä 6 kertaa. Oon oikeesti säälittävin tapaus ikinä. Mutta oon ihan tyytyväinen et saan lisätukea, koska pelkään tosi paljon etten selviydy mm. opinnäytetyöstä. Pelottaa kyllä ylipäätää etten selviydy mistään, mutta se ei johdu et koulunkäynti, opinnot yms ois yleisesti vaikeita, saan kyllä hyviä numeroita ja osaan tehdä tehtäviä, mutta ajatusvääristymät ja pakkoajatukset ja pelot häiritsee liikaa sos.tilanteita koulukavereiden kanssa ja näin häiritsee koulunkäyntiä. Mut en voi pakoilla, mun on vaan kestettävä jotenkin se, ilman että kerrytän taas ärsyyntymispisteitä draamalla mitä aiheutan.